Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Meidän pihan kasvua ja kuvia vyöhykkeellä V. Lisäksi puikkojen kilinää aina innostuksen osuessa. Laskuri lisätty 2.7.08

16.05.2012 - 20:51

Viime torstaiaamuna puoli viijen aikaan kuulin käen kukunnan eka kerran tälle kessää. Tännää alako sitte Utsjoella yötönyö ku aurinko laskee seuraavan kerran vasta hainäkuun lopusa.

Pihalla ois ihana tehä kaikkia mutta monesti käy nii että ilta tullee liian äkkiä. Haravointihommat on ny tehty vaikka aikaa se vei. Syksyllä en ruukaa haravoija joten näin kevääisin sitä onki sitte raavittavana. Tosin haravoin vaan sen verran että enimmät roskat lähtee ja nurmi kääntyy pystyy. Nuo terijoen salavat on nii kamalia roskaamaan.

Pihalla kukkii kevätlinnunsilimä ja kevät kaihon kukka. Sekä narsissit ja iänsinililijat. Sinivuokko alkaa olla kukkansa kukkinu. En oo varma onko nää narsissit niitä mikkä oli viime pääsiäisenä ruukkumallisa. Istutin ne sitte penkkii. Ja nii tein tän vuotisillekki ostonarsisseille. Äitienpäivälahajaksi toivoin multaa ja sitä myös sain. Kävin ostaa Särkän perennataimistolta pionin. Luulin ostaneeni green halo-pionin mutta tännää sen istutuksesa huomasin että purkisa lukkeeki coral charm. Täytyy täyentää pioni kokoelma vielä sillä green halolla. Pitkästä penkistä annoin lopulta lähtöpassit päivänkakkaroille. Pari alakua aattelin siirtää punasen mökin päähän.

Pari uutta linnunpönttöäki on pihaan laitettu. muutoin suunnilmisa tälle kessää on vain laattahommia vähän sinne ja tänne.

19.04.2012 - 18:53

Sukkia on ihana tehä ku ne valamistuu nii äkkiä. Tai ainaki toinen, se toinenha meinaa kyllästyttää ku pittää samanlainen tehä. Ylläksen lomalla tein sisu-langasta pinkit sukat ihtelle, sivvuun tuli letti. Tympiästi loppu lanka keske enkä saanu lomalla valamiiksi vaa piti tehä kotona loppuu. Ny ne oottaa päättelyä. Tuo sisu oli ohutta joten tuntu ettei ne ejisty yhtää.

Pääsiäisenä sain inspiraation ja ompelin lasten huoneeseen uuen kapan. Remonttiiha se tuo huone mennee mut värit on vähä vielä hakusalla.

Tyhyjät puikot huusi jottai tekemää nii päätin lunastaa luppauksen tehä työkaverille sukat. Sainpa samalla hyvän syyn ostaa se himoitsemani turkoosin värinen seiskaveikkakerä kaupasta ku se on just työkaverin väri. Malli on Kerttu.

31.12.2011 - 21:54

Viheriä seiskaveikka ja ruskia aito lampaan villa

Musta seiskaveikka ja mallina novitan pitsisukka

kierrosmerkit helemistä. Nääki oranssit sukat on valamiit mut ei kuvvaa

ompelukonneen alta tuli keittiön sohovaan patja

05.11.2011 - 13:20

Tällä hetkellä tuntuu että mikkää kutominen ei onnistu. Kuon, puran, kuon ja puran. Yks pipo on tehty ny kahteen kertaan ja vielä kolomannen kerran aion tehä että lopputulos miellyttää mua. Helkalle sain pipon valmiiksi.

lankana sublimen merino villaa

Myös ihtelle sain pipon valmiiksi novitan crystallista. Kuva tullee kunhan saan kuvattua. Sukat on ihtelle tekeillä mut neki pitää vielä purkaa kertaalleen. Nyt on puikoilla ja koukuilla joululahjoja joten jos ne jouluksi ehtii nii niistä sitte vasta joulun jäläkeen ;) 

09.10.2011 - 22:35

Juju-kirijakerhosta tilasin pari kirijaa ihtelle. Tuo Haavisto mullon ollu joskus kirijastosta lainasa ja mieluisimmat oon siitä kopioinu. Tuon sukkakirijan aattelin tuovan helepotusta mun kuontaan ku se parin eka on aina kiva tehä ku on uus malli ja kaikkee, mut se toinen ei meinaa valamistua millään. Ekaksi kokkeilen tehä ihan perussukat noilla ohojeilla, jos sitte tekis jokku ihanat palamikkosukat mitä tosa oli kuvisa.

09.10.2011 - 18:16

Kyllä on unohettu tää loki ku ei jouva muka päivittää. Alako loppukesästä jo pihahommat tökkii nii ettei ne kiinnostanu ennää ollenkaa. Sen sijjaan langat ja puikot alako kiinnostaa ja polttelee sormia. Tännää sitte viimein tein pihalla siivoushommia. Viime viikolla ollee myrskyn jälijiltä kerräilin oksia monta kottikärryllistä. Lehtiähä mä en ruukaa haravoija mut nyt annoin periksi ku lapset halus hyppiä lehtikasasa. Raapiin sitte tuolta terijoensalavien alta enimpiä läjjään, eipähä oo kevväällä niin paksua lehtimattua.

Saatii pihalle kakspuoleinen kiikkuki. Sen kokuaminen oli aika haasteellista ku ruuvipussi jäi terassille nii johan oli harakat käyny nokkimasa pussia ja nostelleet ruuveja pois. Onneksi mitään ei ollu kavonnu (kai) mutta pussii oli sitte satanu ja ohojepaperi oli pikkusen märkä ja reikänen. Sitte jäi pimmeyen takia rakennushomma kesken nii eiköhän myrsky kaatanu tekeleen. Onneksi säästy pahimmilta tuhoilta.

Tällä hetkellä on puikoilla huivi, sukat ja yks virkkaus. Valamiiksi tuli parit lasten sukat. Harmaat on Helkalle ja raidalliset junasukat meni pikku Aatulle ristiäislahjaksi.

 

23.07.2011 - 21:38

Heinäkuun loppu on kyllä ollu lämmintä keliä. Akkain viikolla pitäs sataa joka päivä, no on se satanu mut ne on ollu lyhyviä jaksoja. Semmosia sopivia että oon säästyny kastelun vaivalta. Kukkapenkit alkakaa olla kaikkia muuta ku komistuksia. Päivänkakkarat on lopettamasa kukintaa ja suunnittelen taas niitten pois nyppimistä. Vielä jokunen kukka jaksaa ilahuttaa.

sininen karpaattien kello

ite kasvatettu rassi, pitäs olla puna ja keltakukkasia...

liljan "ituja"

 

03.07.2011 - 17:53

Suviruusu

Wiljaminkeltaruusu

punalehtiruusu

kuolanpioni

joku neilikka

keltapäivänlilja

pihasyreeni ja taustalla unkarinsyreeni

kääpiökurjenmiekka

iris

keisarinkruunu ja idän unikko sulassa sovussa



Nämä puuttuvat pihaltani:
  • morsiusleinikki

 

Puutarhalinkkejä:

Puutarha.com

Puutarha.net

Lähipuutarhamyymälä

www.saniaispolku.com (upeita kuvia)

Puutarhablogeja:

Sekasortoa *UUSIN*

Sarin puutarhat 

kukkii, kukkii

hehtaarillinen soraa

touhua & tohinaa

Maalaiselämää Yrittäjäpariskunta teki elämäntapa muutoksen ja muuttivat maalle kauas kaikesta

Elämää maalla